Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

KAMPANJA KOTIVÄKIVALTAA VASTAAN http://www.avon.fi/PRSuite/domestic.page

Miljoonat naiset ympäri maailmaa käyttävät Avonin tuotteita. He ovat tyytyväisiä sekä tuotteidemme laatuun että niiden ominaisuuksiin. Haluamme vastaisuudessakin olla luottamuksenne arvoisia - kaiken, mikä kantaa Avonin nimeä, pitää olla turvallista ja luotettavaa.

Avonin tutkimus- ja kehitystiimeihin kuuluu asiantuntijoita kaikilta tärkeimmiltä tieteenaloilta. Omien asiantuntijoittemme lisäksi teemme yhteistyötä maailmanlaajuisesti tunnustettujen tieteilijöiden kanssa.

Pidämme tuotteidemme laatua ja turvallisuutta erittäin tärkeänä. Testaamme siksi kaikki tuotteemme perusteellisesti laboratorioissamme. Pyydämme myös vapaaehtoisia arvioimaan tuotteidemme tehon, jotta voisimme olla varmoja niiden käyttömukavuudesta ja miellyttävyydestä.

Avon on lukuisten suoramyyntiliittojen jäsen ja noudattaa siten yleismaailmallisesti tunnustettuja suoramarkkinointisääntöjä.

Avonin asiakkailla on kuluttajan laillisten oikeuksien lisäksi myös ainutlaatuinen etu – tyytyväisyystakuu. Takuuta on noudatettu jo 120 vuotta, yhtiömme perustamisesta asti. Tähän saakka yksikään kauneudenhoitotuotteiden valmistaja ei ole seurannut esimerkkiämme.

Haluamme pitää ympäristöstämme hyvää huolta. Jotta jätteen määrä vähenisi, käytämme aina kun mahdollista kierrätyskelpoisia pakkausmateriaaleja. Luontoa ja energiaa säästääksemme kehitämme yhä uusia, ympäristöystävällisempiä tuotantomenetelmiä. Tunnemme vastuumme sekä ympäristön että asiakkaittemme edessä. Tavoitteemme on löytää tasapaino luonnon ja asiakkaiden tarpeiden täyttämisen välillä.

Lähde:www.avon.fi


©2019 AVON kauneuskonsultti - suntuubi.com